Kotisaari

Majakkainen

Rakastan majakoita – kukapa ei rakastaisi!?

Minne ikinä menemmekin, pyrimme aina näkemään paikalliset majakat. Innostus on vienyt meidät niin pitkälle, että olemme alkaneet rakentaa omia majakoita kesämökillemme.

Kun kerran pyydettiin tuomaan kuva tai esine, joka kertoo jotakin merkityksellistä itsestä, valintani oli luonnollisesti kuva majakasta. En tuonut kuvaa mistä tahansa majakasta, vaan perheemme yhdessä rakentamasta pienestä majakasta, Majakkaisesta.

Oivalsin tuolloin tarinaa kertoessani, kuinka osuva symboli majakka on myös omalle coaching-filosofialleni: "Coach on kuin majakka, joka auttaa muita löytämään oman väylänsä." Majakka johdattaa, muttei pakota – aivan kuten haluan coachinakin tehdä.

Majakkainen syntyi siis rakkaudestani majakkoihin, coachingiin, valmentamiseen, fasilitointiin ja kouluttamiseen.

Lähde mukaan tälle valaisevalle matkalle yhdessä kanssani!

Outi

Coaching-filosofiani tiivistyy ajatukseen: “Coach on kuin majakka, joka auttaa muita löytämään oman väylänsä.” 

Kuten majakka ohjaa muttei määrää suuntaa, autan ihmisiä, tiimejä ja organisaatioita löytämään omat ratkaisunsa – uskon, että vastaukset ovat jo heissä itsessään.

Olen toiminut yli 15 vuotta tiimi- ja organisaatiocoachina, keskittyen luomaan ympäristöjä, joissa oppiminen, kokeilut ja jatkuva parantaminen kukoistavat. Psykologinen turvallisuus ja yhteiset tavoitteet ovat ydinarvojani, ja intohimoni on auttaa organisaatioita, tiimejä ja yksilöitä loistamaan.

Olen myös intohimoinen oppimisen ja tiedon jakamisen puolestapuhuja. Järjestän tapahtumia ja fasilitoin työpajoja, jotka tukevat jatkuvaa kehitystä ja oivalluksia. Viime aikoina olen syventänyt omaa osaamistani osallistumalla NeuroLeadership Finlandin Brain-Based Coaching -kurssille, jossa olen oppinut lisää yksilöcoachingista ja aivojen toiminnasta, sekä Bomentis – Coaching Housen Systemic Team Coaching -kurssille, joka on syventänyt ymmärrystäni tiimien kehittämisestä ja systeemisestä ajattelusta.

Palvelut

  • Yksilöcoaching
  • Tiimicoaching
  • Organisaatiocoaching
  • Valmentaminen pohjautuen esimerkiksi Oma ja tiimin valo loistamaan © ja Työnhaun navigaattori © -haasteisiin
  • Pienien ja isojen tilaisuuksien fasilitointi, sekä läsnä että etänä
  • Koulutuksia: Lean, Agile, Scrum, Kanban, Scaled Agile Framework (SAFe), Objectives and Key Results (OKR), yrityskulttuuri, …

Lue blogipostauksestani, mitä eri termit tarkoittavat.

LinkedIn profiilistani löydät:

  • Vuosien aikana kerryttämäni laajan kokemuksen
  • Useat sertifioinnit, jotka vahvistavat osaamistani
  • Inspiroivat kurssit, joilta olen ammentanut uutta tietoa ja näkökulmia
  • Julkaisut, joissa pääsen jakamaan oppimaani ja herättelemään ajatuksia
  • Saamani kunniamaininnat, jotka kertovat sitoutumisestani ja osaamisestani

Lokikirja puolestaan on LinkedIn profiiliani täydentävä portfolio eli ansiokansio.

Outi on erittäin luonteva esiintyjä, joka osaa vetää koulutukset rautaisella ammattitaidolla. Hän saa ihmiset innostumaan ja osallistumaan.
- Työpajaan osallistuja
Kiitos innostavasta, energisestä ja iloisesta tuokiosta Outi! Miten paljon hyvää tietoisesti positiivisten tunteiden äärelle pysähtyminen toikaan ja kuinka tärkeää on osaava fasilitaattori!
- Työpajaan osallistuja
Vuorovaikutus kanssasi toimii erinomaisesti. Olet rauhallinen, ja suhtaudut kaikkeen positiivisuudella. Olet kannustava ja rohkaiseva. Annat tilaa tarvittaessa, samoin kuin joustat suunnitelmissa tarvittaessa. Herätät luottamusta olemuksellasi (rauhallisuus, positiivisuus, hyväksyntä). Haastat myös, ja sekin on hyvä asia.
- Yksilöcoaching harjoitusasiakas

Lisää palautteita löydät Lokikirjastani!

Please note: All services are also available in English.

Great ways of delivering with more evident quotes and information, keeping the teams comfortable with high professional ways of being a trainer.
- Training participant
Outi is a legend coach speaking. She is pushing hard to get the knowledge well done, to have the agenda covered and most important, participants to be engaged. Kudos to her!
- Training participant
Went through the material in a good pace and open up for questions but also gave directions to keep the red thread all the time. High degree of listening and let all put their questions.
- Training participant